5. elo, 2015

Sana

Pikku lapsi sanoo ensimmäisen sanan noin vuoden iässä. Sen jälkeen hän kerää sanoja ja oppii puhumaan sujuvammin ja pystyy kommunikoimaan ulkomaailman kanssa.

 

Kuunteleminen ja varsinkin ymmärtäminen on vaikeaa. Jokainen ihminen kokee sanat eri tavalla. Positiivisena tai negatiivisena koettu sana juontaa monesta tekijästä; kasvuympäristöstä, perimästä ja murteista. Sanoille kasvaa "persoona" käyttöympäristön mukaan. Käytämme itsellemme sopivia termejä, jotka kuvittelemme kuuntelijan käsittävän samalla tavalla. Kuuntelijan yllättävät reaktiot puheen aikana saavat vastapuolessa aikaan hämmennystä. Sana tai sanat olivatkin kuuntelijan mielestä negatiivisia tai peräti halventavia. Puhujan ilmeet, eleet ja kehonkieli auttavat ymmärtämään puhujaa, jos kuuntelija osaa tulkita eleitä. Jotkut ihmiset keskittyvät vain sanoihin.

 

Keskustellessa naamakkain voimme heti kysyä, mitä toinen tarkoittaa. Kun puhuja ja kuuntelija ovat halukkaita ymmärtämään toisiaan, keskustelu jatkuu hyvässä hengessä. Jos taas kuuntelija on esim. väsynyt, nälkäinen tai asia ei häntä kiinnosta, jää keskustelu jotenkin ilmaan. Puhuja voi mennä lukkoon tai ohittaa itselleen tärkeän idean. Monta hyvää ideaa on voinut jäädä vaille tarvittavaa huomiota. Pahimmassa tapauksessa väärinkäsitys on kasvanut riidaksi tai jopa sodaksi.

 

Kirjoitettu teksi on hankala saada helposti ymmärrettäväksi, ilman ilmeitä ja eleitä. Kynä on miekkaa terävämpi. Miten saamme kaikki ymmärtämään sanomamme oikein? Emme mitenkään. Voimme vain toivoa, että lukija haluaa ymmärtää kirjoittajaa ja keskittyy koko tarinaan, ei vain yhteen sanaan, "väärään" tai "oikeaan".

 

Samaan asiaan törmää, kun lapselle haetaan sopivaa nimeä. Joillakin nimillä on "huono" kaiku jonkun vanhan kokemuksemme kautta.