3. touko, 2015

Puhelimen vanki

Taas kerran kello neljä aamuyöllä unen läpi kuuluu puhelimen piippaus: "lataa akku!". Unenpöpperössä etsin silmälaseja ja rymyän etsimään puhelinta. Omassa puhelimessa palkkeja kolme, miehen puhelin myös ok. Pojankin puhelin löytyy takin taskusta ladattuna. Pakko laittaa valot. Puolituntia etsintää, jossain päin huoneistoa piippaa aina välillä. Lopulta tyttären metelöivä puhelin löytyy tietokonepöydältä. Seuraavaksi pitää etsiä sopiva piuha. Miksi joka puhelimeen on erilainen laturi?

Kuinka kaipaankaan näinä aamutunteina lankapuhelinta. Puhelin pysyi paikallaan ja sai jatkuvan virran seinästä. Vastattiin, jos oltiin paikalla, tai kuunneltiin viestit, kun oli sopiva aika. Puhelimen ääreen istahettiin ja piirreltiin sotkupaperille hauskoja kuvioita ja numeroita. Ei tarvinnut olla koko ajan saatavilla. Metsässä sai kulkea rauhassa ja kuunnella lintujen laulua. Ei häirinnyt kännyköiden pirinät.

Nyt pitää olla tavoitettavissa vuorokauden ympäri missä vain, metsässä ja saunassa. Heti iskee paniikki jos unohtaa puhelimen jonnekin. Alastomaksi tuntee olonsa ilman kännykkää. Sentään puhelimessani ei ole vielä nettiyhteyttä. Käyn tietokoneella tarvittaessa, tykkään kirjoittaa teksti- ja sähköpostiviestejä. Ehdin rauhassa miettiä sanomisia.

Lopulta pääsen takaisin vällyjen alle lämpimään. Tintti lennähtää parvekkeelle laulamaan tervehdyksen aamulle. Jään odottelemaan unta. Tulee mieleen Wöyh!-yhtyeen laulu Kaskelotti. "Aamu valkenee. Kaskelotti näin se ryhtyy houkuttelemaan.."